Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Matopelit – suosiota sukupolvelta toiselle

Matopelit – suosiota sukupolvelta toiselle

    Ensimmäiset matopelit nähtiin 1970-luvulla kolikkopelien muodossa. Videopelien yleistymisen myötä myös matopeleistä tehtiin eri versioita, ja matopelit ovat olleet suosittuja erilaisilla pelilaitteilla. Pelin suosiota voi perustella sen Pyramidi Pasianssiin verrattavalla yksinkertaisuudella, joka koukuttaa pelaajaa jatkamaan.

     

    Matopeli oli yksi ensimmäisiä kännykkäpelejä, joka on saattanut jopa aloittaa mobiilipelaamisen aikakauden. Viimeisten vuosikymmenien aikana mobiilipelit ovat kasvattaneet suosiotaan valtavasti, ja myös matopeleistä on tehty omat versiot uudemman teknologian mukaisesti. Perusperiaatteet ovat kuitenkin yhä samat.

    Matopelit ovat suosituimpia tämän hetken nuorison keskuudessa, jotka eivät ole eläneet pelien alkutaipaleen aikaan. Sukupolvet vaihtuvat ja teknologia kehittyy, mutta matopelit ovat näyttäneet tulleen jäädäkseen muiden klassikkopelien rinnalle.

    Matopelit

    Matopelien perusperiaate

    Matopelien perusperiaate on hyvin yksinkertainen, ja siinä piileekin todennäköisesti yksi syy niiden suosioon. Pelaajan tulee ohjata pelin matoa niin, ettei se osu omaan ruumiiseensa, seiniin tai muihin asetettuihin esteisiin, tai muuten mato kuolee.

    Matoa ohjaillessa pelaajan tulee samalla kerätä pisteitä tai muita korvaavia asioita, ja samalla mato muuttuu kerta kerralta pidemmäksi ja peli vaikeutuu, sillä peliruudulla on tilaa vähemmän madon liikkumiselle. Pelissä pärjääminen perustuu siis pitkälti reaktiokykyyn, sorminäppäryyteen, ennakointiin ja tuuriinkin.

    Pelin alku on yleensä helppo, sillä tilaa on enemmän. Mikäli matoa on onnistunut kasvattamaan jo jonkun kokoiseksi, pelin keskivaihe alkaa olla jo vaativampi, sillä mato on pidempi, ja pelaajan on löydettävä tietyt reitit madon kulkemiselle. Loppuvaiheessa mato on jo niin pitkä, että pelaajan on vain seurattava tekemäänsä reittiä ja napattava seuraavat pisteet matkan varrelta.

    Matopeli päättyy, kun koko ruutu on täynnä kiemurtelevaa matoa eli madon pää koskettaa häntää. Joissain versioissa mato alkaa kulkea nopeampaa tahtia mitä edemmäs pelaaja pääsee, ja joskus pelaaja voi edetä tasolta toiselle, kun edellinen kenttä on pelattu loppuun.

     

    Matopelit ovat kiemurrelleet 70-luvulta nykyaikaan

    Matopelit ovat saaneet alkunsa jo 1970-luvulla, kun ensimmäiset matopelit ilmestyivät kolikkopelien muodossa. Matopeleistä ensimmäinen on kerrottu olevan Gremlin Industries -peliyhtiön Blockade vuodelta 1976. Pelistä tuli suosittu, ja se sai nopeasti seuraajia: mm. Atari 2600 julkaisi vuonna 1977 matopelin nimeltä Surround.

    Kotitietokoneillekin matopelit ilmestyivät hyvin nopeasti kolikkopelien jälkeen vuonna 1978. 80-luvulla julkaistiin suosiota saanut Nibler-peli. Matopeliä kutsutaankin englanninkielellä usein sanalla nibler tai snake. Suuren suosion matopeli sai kuitenkin Nokian matkapuhelimen myötä, kun Taneli Armanto koodasi matopelistä oman versionsa matkapuhelinversioksi. Ensimmäinen matopeli Nokian kännykkään julkaistiin mallissa 6110, ja Nokian suosion myötä matopelit levisivät ympäri maailmaa lähes jokaisen saataville.

    Matopelien on sanottu olevan jopa kaikkien aikojen pelatuimpia videopelejä. Vaikka Nokian tarina tietyllä tavalla päättyi, jatkoivat matopelit yhä omaa elämäänsä. Nykyteknologia on tuonut niihin lisää graafisia ominaisuuksia ja värejä on lisätty. Matopelit ovat saaneet myös lisää teknisiä ominaisuuksia.

    Matopelit on lisätty HMD:n Nokian matkapuhelinten uutuustuotantoon vakiovarusteiksi, mutta matopelit ovat nykyään kätevästi pelattavissa myös Internetissä sekä pöytätietokoneiden että mobiililaiteiden välityksellä. Eikä matkapuhelimien perinteistä matopeliversiotakaan ole unohdettu, vaan se löytyy myös matopelilistoilta nostalgiaa etsivien iloksi.

    Suositut matopelit tällä hetkellä

    • Snake, HMD, 2017: Vuonna 2017 julkaistu matopeli nimeltään Snake on saanut valtavan suosion Facebookin Messenger palvelun peliosastolla. Peli on koodattu HTML5-muotoon, joka mahdollistaa pelaamisen erilaisilla puhelimien käyttöjärjestelmillä. Pelaajia on yhteensä jo yli 120 miljoonaa, ja pelikertoja on kertynyt huimat yli 660 miljoonaa kappaletta kesäkuussa 2018.
    • Monster Snake: Matopelin nimen perusteella voisi kuvitella kyseessä olevan hurjemmankin näköinen käärme. Se on kuitenkin vailla suloisia kuppikakkuja, ja pelaajan tehtävänä on ohjata käärme niiden luokse ja lopuksi omaan kotikoloonsa ilman törmäilyjä.
    • Slither.io: Steve Howsen kehittämä matopeleistä mallinsa saanut Slither.io julkaistiin vuonna 2016. Peli mahdollistaa useiden eri pelaajien matojen kulkemisen samalla pelinäytöllä. Pyrkimyksenä on kasvattaa oma otus pisimmäksi madoksi pelialueella. Slither.io on saanut paljon julkisuutta mm. sosiaalisessa mediassa ja on sen kautta kasvattanut suosiotaan. Peli on päässyt kärkisijalle useilla alueilla App Storen ilmaispelien latauslistalla. Peli on ollut myös internetin 250 vieraillumman listalla koko maailmassa, se on ladattu yli 68 miljoonaa kertaa ja avattu selaimessa yli 67 miljoonaa kertaa.

     

    Matopeli on kestosuosikki

    Matopelit ovat kulkeneet teknologian kehityksen mukana ja kaiken mullistuksen keskellä pitäneet yllä suosiotaan niin mobiilissa kuin tietokonepelinäkin. Nähtäväksi jää, miten matopelit tulevat mukautumaan tulevaisuudessa teknologian kehityksen edetessä yhä nopeammin.